sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Hiusten leikkaus ja värjäys -koe

Joo siis meidän piti tässä jaksossa suorittaa meidän eka koe josta tulee arvosanakin, Miirahan teki sen mulle aiemmin josta varmaan jo kerroinkin ja nyt mä tein sen sitten Miiralle.

Eli siis suunniteltiin leikkaukseksi sellanen puolipitkä, joka yltää suunnilleen kainaloihin asti ja kun ne laittaa kaikki taakse niin ne on pyöristetyt. Etuhiuksiakin lyhennettiin vähän, koska ne oli kasvanut jo silmille.

Leikkaus ennen ja jälkeen

Väriin tehtiin sellanen tähtikuvio, josta ylempi oli 8N@KK, eli niitä Topchicin uusia missä on seassa vähän Elumenia. Alempaan osioon laitettiin 7BG, mutta siitä väristä ei tullu kovin hyvä, koska meillä ei ollu tuona päivänä aikaa tehdä esi- tai jälkipigmentointia, ja koska ne hiukset oli valmiiks niin vaaleet niin ne olis todellakin tarvinnut sen. 
Mutta sitten seuraavalla viikolla laitoin siihen heti sen toisen värin päälle. Nyt laitoin vaan koko päähän sen 8N@KK:n, siinä nyt vähän meni se tähtikuvion idea, koska siihen ei enään jääny suurempaa värieroa, mutta ihan kiva siitä kyllä loppujen lopuks tuli.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy tuo tähtikuvio, toisessa ekan värin jälkeen ja kolmannessa lopputulos




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti ja kerro mitä pidit!