sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Hiusten leikkaus ja värjäys -koe

Joo siis meidän piti tässä jaksossa suorittaa meidän eka koe josta tulee arvosanakin, Miirahan teki sen mulle aiemmin josta varmaan jo kerroinkin ja nyt mä tein sen sitten Miiralle.

Eli siis suunniteltiin leikkaukseksi sellanen puolipitkä, joka yltää suunnilleen kainaloihin asti ja kun ne laittaa kaikki taakse niin ne on pyöristetyt. Etuhiuksiakin lyhennettiin vähän, koska ne oli kasvanut jo silmille.

Leikkaus ennen ja jälkeen

Väriin tehtiin sellanen tähtikuvio, josta ylempi oli 8N@KK, eli niitä Topchicin uusia missä on seassa vähän Elumenia. Alempaan osioon laitettiin 7BG, mutta siitä väristä ei tullu kovin hyvä, koska meillä ei ollu tuona päivänä aikaa tehdä esi- tai jälkipigmentointia, ja koska ne hiukset oli valmiiks niin vaaleet niin ne olis todellakin tarvinnut sen. 
Mutta sitten seuraavalla viikolla laitoin siihen heti sen toisen värin päälle. Nyt laitoin vaan koko päähän sen 8N@KK:n, siinä nyt vähän meni se tähtikuvion idea, koska siihen ei enään jääny suurempaa värieroa, mutta ihan kiva siitä kyllä loppujen lopuks tuli.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy tuo tähtikuvio, toisessa ekan värin jälkeen ja kolmannessa lopputulos




Ravitsemustehtävä

Ravitse hiuksia ja ihoa 
Minttu Kurkela, Miira Nurmi
13.3.2015

Ravitse hiuksia ja ihoa päivittäin terveellisellä ruokavaliolla, joka sisältää runsaasti vesipitoisia kasviksia ja hedelmiä, jotka ylläpitävät samalla vatsan toimintaa. Huomaat terveellisen ruokavalion vaikutukset heleästä ja raikkaasta ihosta sekä kiiltävistä ja tuuheista hiuksista.
Mikäli elimistöllä on puute vitamiineista, hivenaineista tai muista ravintoaineista, näkyy se usein ensin iholla ja hiuksissa. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio saa hiukset ja ihosi näyttämään terveemmältä ja elinvoimaisemmalta.
Hius rakentuu pääasiassa proteiinista. Aminohappojen, proteiinin ja valkuaisaineiden puute aiheuttaa hiusten ohentumista ja hiustenlähtöä. Näitä ravintoaineita saadaan mm. kalasta, kanasta ja kananmunista.

Ravinnon vaikutus hiuksissa

Hiusjuuri tarvitsee ravinteita saadakseen hiuksen kasvamaan. Tietyt vitamiinit ja mineraalit vaikuttavat erityisesti hiusten kasvuun, kuntoon ja päänahan hyvinvointiin. 
Huonot ravintotottumukset saattavat myös johtaa päänahan tukkeutumiseen, jolloin hiukset eivät pääse kasvamaan tai eivät saa tarpeeksi ravintoaineita kasvaakseen vahvana.

Rasvojen vaikutus hiuksiin ja ihoon

Talirauhasten toiminta on riippuvainen ruoasta saatavista rasvoista. Kun rasvaa ei ole, hiukset muuttuvat kuiviksi ja elottomiksi. Jos ruokavalio sisältää vähemmän kuin 10% rasvaa, niiden puute saattaa näkyä kuivina punaisina laikkuina iholla, usein ensin kasvoilla ja myöhemmin niskassa, käsivarsien yläosissa ja olkapäissä, se saattaa myös näkyä hiuspohjan tai ihon hilseilynä. Välttämättömiä rasvahappoja ovat linolihappo ja alfalinoleenihappo. 
Välttämättömät, hyvät rasvahapot (eli Omega- 3 ja -6) auttavat säilyttämään ihon kosteustasapainon. Kosteusvoiteetkaan eivät auta ihon kuivumiseen, jos ruokavaliosta ei saada riittävästi välttämättömiä rasvahappoja. 
Hiuksille ja iholle tärkeitä rasvoja saa mm. avokadoista, oliiveista, pähkinöistä, kurpitsan-, seesamin- ja auringonkukan siemenistä, myös chia-siemenissä ja pellavansiemenissä on hyvin rasvoja.
Hyviä öljyjä on myös kookosöljyssä sekä pellavansiemenöljyssä

Vitamiinien vaikutus ulkoisesti

Monet B-ryhmän vitamiinien puutokset näkyvät ihossa ja hiuksissa, vaihdellen pienistä suuriin ongelmiin. Hiustenlähdössä kannattaa kiinnittää huomiota mm. B-vitamiinin saantiin. B-vitamiinin puutosoireita on mm. ihon rasvaisuus ja hilseisyys, hiustenlähdöt ja väsymys. Hyviä B-vitamiinin lähteitä: Tummanvihreät kasvikset, avokado, kala, maitotuotteet

E-vitamiini tekee ihosta terveen ja auttaa arpien, palovammojen, tulehdusten ja ihoärsytysten paranemisessa. Se on myös antioksidantti, joten se auttaa kuivaa, hilseilevää ihoa ja suojaa ihoa vaurioilta.  E-vitamiinin lähteitä ovat hedelmämehut, pinaatti, parsa, parsakaali, pähkinät, ja pähkinäöljyt.

Talirauhaset tarvitsevat C-vitamiinia tuottaakseen talia. Puutosoireita on mm. katkeilevat ja haaroittuvat hiukset, yksittäiset kiertyneet hiukset. Hyviä C-vitamiinin lähteitä ovat tyrni, ruusunmarja, mustaherukka. Sitä on musta- ja punaherukan lehdissä sekä mm. nokkosessa, maitohorsman, koivun ja vadelman lehdissä moninkertainen määrä marjoihin verrattuna.

K-vitamiini ehkäisee tummien silmänalusten syntymistä. Tämä vitamiini lisää myös ihon kimmoisuutta ja ehkäisee ryppyjen muodostumista ikääntyvässä ihossa. K-vitamiinin lähteitä ovat esimerkiksi lehtikaali, pinaatti, nauriin lehdet, lehtimangoldi, sinapin lehdet, persilja, romaine-salaatti, lehtisalaatti, ruusukaali, parsakaali, kukkakaali ja keräkaali. 

A-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini. Yhteydessä hiusten hyvinvointiin, talirauhaset tarvitsevat A-vitamiinia toimiakseen. A-vitamiinin puutosoireet ovat kuiva iho, päänahka kuiva ja punoittava, hiukset kuivat, hiustenlähtö ja hilse. Hyviä lähteitä: Oranssin ja keltaisen väriset hedelmät. 

Vähäkalorinen ruokavalio
Vähäkalorinen ruokavalio esim. laihdutettaessa saattaa vaikuttaa hiusten hyvinvointiin. Vitamiinit, hivenaineet ja mineraalit jäävät helposti vähäisiksi, joka ilmenee iholla ja hiuksissa ongelmina. Jos syö päivässä alle 1200 kcal on hyvin todennäköistä, että saa liian vähän ainakin B6- ja B2- vitamiinia, niasiina, foolihappoa, biotiinia, sinkkiä rautaa ja rasvahappoja. Nämä kaikki ovat oleellisen tärkeitä hiusten ja ihon kunnolle.

Kuparin vaikutus ihoon ja hiuksiin
Kuparia tarvitaan ihoon ja hiuksiin väriä antavan melaniinipigmentin valmistukseen, ja sitä on myös sidekudoksessa. Kuparin puutetta arvellaan melko yleiseksi ihmisillä, jotka syövät liikaa puhdistettuja ruoka-aineita, tosin kuparisten vesiputkien käyttö pehmeän veden alueilla lisää suuresti kuparin saantia. 




torstai 9. huhtikuuta 2015

KC Professional: Optikalist


Pari viikkoa sitten me käytiin taas KC:n trendinäytöksessä joka pidettiin veturitalleilla. Siellä esiteltiin niiden uusi kevätkokoelma Optikalist, joka perustuu optisiin illuusioihin, eli vaikka että kun laittaa vaikka puoli astetta tummemman sävyn tyveen kuin latvaan niin hiukset näyttää tuuheammilta ja paksummilta.

"KC Professionalin kevätkokoelmassa hehkuvat luonnolliset, raikkaat sävyt yhdistettynä häivähdysmäisiin efekteihin, jotka on toteutettu uusilla Color Mask Paint -suoraväreillä. Selkeälinjaiset, mutta kuitenkin hyvin rakenteelliset leikkaukset mahdollistavat kampauksen muunneltavuuden graafisesta aina rosoisempaan tyyliin. Kokoelman jokainen värjäys on uniikki. Maalausmaisin tekniikoin toteutetut Color Mask Paint -värjäykset tehdään hienovaraisesti pääasiassa hiusten alapinnoille ja sisäkaarteisiin."






Näytöksessä esiteltiin myös uusi vaalennusaine Olaplex, josta sanotaan, että Olaplex-tuotteet perustuvat keksintöön, joka estää hiuksen rakennetta vahingoittumasta kemiallisten käsittelyjen yhteydessä ja korjaa aiemmin syntyneitä vaurioita hiuksessa. Olaplex-tuotteiden teho pe­rustuu vaikuttavaan ainesosaan, joka estää hiuksen rikkisiltoja katkeamasta ja korjaa samalla jo vahingoittuneita rikkisiltoja. 
Lopputulosten pitäisi olla todellä kiiltävät ja hyväkuntoiset hiukset radikaalinkin vaalennuksen jälkeen.


Nuo kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoisilta ja olisi kiva päästä joskus kokeilemaan noitakin.




Pidennyskoulutus

Eli siis meillä oli tuossa muutama viikko sitten Kinnusen pidennyskoulutus, jossa käytiin läpi erilaisia pidenysmenetelmiä ja päästiin testaamaankin muutamia.
Alussa käytiin läpi perusjuttuja pidennyksistä, niinkuin että mistä ne tulee, missä ne tehdään ja kenen hiuksia ne on.




Kuvassa on erilaisia eri pidennyksiä, ensimmäisenä perus sinettipidennykset, toisessa teippi, kolmannessa ohuempi teippi, micro ring, mago ja lopuksi vielä nauhaa.

Oli kyllä mielenkiintosta ja en ollu ikinä ennen kuullutkaan noista micro ringeistä tai magosta, oli kyllä kiva että saatiin joku kertomaan noista kaikista jutuista meille.